torstai 30. syyskuuta 2010

Jarke 28 v.!

Curimus-yhtyeen rumpali, kahden lapsen äiti Jari Nieminen täyttää tänään 28 vuotta.
Glam with C onnittelee!
"Meillä soi autossa Manowar!"

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kahvikohu jatkuu - katso shokkikuva!

Glam with C kertoi elokuussa Curimus-yhtyeen jäsenten välejä raastaneista riidoista, joissa suurta osaa näytteli rumpali Jari Niemisen Virosta ostama kahvi. Emme edelleenkään ole päässeet maistamaan kyseistä kahvia, mutta nyt olemme saaneet käsiimme kuvamateriaalia, joka osaltaan selittää muiden bändiläisten nuivan suhtautumisen halpaan viroilaiskahviin. Jarke puolustelee edelleen ostostaan ja kehuu, että kahvi on ihan hyvää. Katso kuvamateriaalia ja päättele, onko Jari vai muu bändi tällä kertaa oikeassa. Ei heikkohermoisille!

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Onnea Marko 30 v.!

Loimaan Frederik, Marko Silvennoinen, täyttää tänään kunnioitettavat 30 vuotta.
Glam with C onnittelee!
Kympit paukkuu (ja nivelet myös)!

maanantai 20. syyskuuta 2010

18.9.2010: Bar Zoom, Hyvinkää

Viikko julkkarikeikan jälkeen oli jälleen aika valjastaa karavaani ja suunnata kulkue kohti Hyvinkäätä. Tavoitteena oli saapua perille n. klo 17, joten lähtöajaksi oli sovittu 15.00. Vaikka Markolla oli kuuleman mukaan hommat vielä pahasti vaiheessa kun Juha-Matin piti häntä lähteä hakemaan, ei lähtö juurikaan myöhästynyt. Treenikämpällä pakattiin kamat autoon, mukaan lähti myös upouusi, Juhon rakentama tilu-kitara. J-M meinasi kiukutella hieman, Marko kärsi erinäisistä pelkotiloista. Innovatiiviset lyömäsoitin-esitykset roudauksen ohessa eivät jostain syystä pahemmin auttaneet kumpaankaan edellä mainituista.
Marko liskoilta piilossa sohvan takana.

Liekö kello ollut noin vartin yli kolme, kun pääsimme matkaan. Pakettiautossa soittokamat, Marko ja Jarke, J-M ajoi toista autoa, kyydissä Monni, lipunmyynti - ja merchandise-osasto sekä erikoisvieras Hapou, joka oli varautunut reissuun omilla eväillä; kolmioleivillä, energiajuomilla ja närästyslääkeellä. Zoom oli siitä erikoinen paikka, että bändit joutuvat itse hommaamaan lipunmyyjän. Mutta kun kyseessä oli Curimus, tuohon pestiin oli helppo löytää vapaaehtoinen.

Saavuimme Zoomiin noin kymmenen minuuttia yli viiden, pysyimme siis varsin hyvin aikataulussa. Kamatkin saatiin rappusista ja melko ahtaista tiloista huolimatta suhteellisen nopeasti lavalle, joten homma näytti menevän varsin jouhevasti. Kahvia sai ilmaiseksi, oi näitä rock 'n' roll-elämän etuuksia! Limu maksoi 2,5 euroa. 

Kamat roudattu alueelle, näkymä lavan takaosasta katsottuna.
Kun laitteisto oli jotakuinkin saatu kasattua, saapui paikalle myös illan toinen bändi Amendfoil. Ja tämähän tarkoitti sitä, että soundcheckia päästiin tekemään hyvissä ajoin. Tänään ei pitäisi tulla kiire! Soundcheckit oli ohi noin klo 20, jonka jälkeen oli aika siirtyä syömään. Zoomin lähistöllä oli ruokapaikkoja vaikka millä mitoin, siitä vaan valitsemaan. J-M ja Jarke päätyivät syömään friteerattuja banaaneja viereiseen kiinalaiseen, Marko, Monni ja crew valitsivat pizzan viereisessä kebabissa. Listalta löytyi varsin mielekkäitä vaihtoehtoja, Markon ja taustajoukkojen valinta oli fitness-pizza (kinkku-kebab-salami-pekoni + tulinen fitnesskastike), Monni otti jättipizzan, joka tosiaan oli iso. Paljon isompi kuin vaikkapa Atan perhepizza. Ilmeisen nälkäinen basisti veteli pizzan huiviinsa nopeammin kuin muu porukka normaalikokoiset pizzansa (joita kukaan ei edes jaksanut kokonaan).
Eihän tuo nyt niin isolta näytä... Mutta kyllä se oli.
Fitness-pizza
Omakustanteisen ruokailun jälkeen oli Amendfoilin keikan alkuun suunnilleen kaksi tuntia. Lipunmyynti- ja merchandise-tiskit kuntoon, kuppi kahvia naamaan ja odottelemaan. Myyntitiski sattui sijaitsemaan kenties baarin vetoisimmassa kohdassa, onneksi oli pipo mukana.

Amendfoil takoi jo totuttuun tyyliin erittäin laadukkaan keikan. Baarissa kiersi huhu, että bändiä olisi ollut tarkkailemassa levy-yhtiön edustajia. Jostain syystä bändin jäsenet eivät olleet kovin tyytyväisiä suoritukseensa ja toivoivat, ettei kiinnostuneet levy-yhtiöt olisi kyseistä keikkaa todistaneet. Liekö pojat jopa turhankin kriittisiä oman touhunsa suhteen, crew'n puurokorvat ainakin pitivät kuulemastaan kovasti.

Curimus nousi lavalle puolenyön aikaan. Varovaisen tunnustelun jälkeen yleisökin uskaltautui menoon mukaan, lavan edustalla nähtiin hyvinkin reipasta toimintaa. Jarke ja muukin bändi osasi tällä kertaa kaikki biisit alusta loppuun, Curimusta kehuttiin parhaaksi Hyvinkäällä esiintyneeksi bändiksi ja Niemistä rumpujumalaksi. Keikan jälkeen bändiä houkuteltiin kovasti jatkoille, mutta kaikki kieltäytyvät vuorollaan kohteliaasti (jälleen kerran), vaikka tiedossa olisi ollut ns. varma saanti. Myyntitiskillä puolestaan saatiin kuulla, että myydään paskaa musiikkia ja kun myyjät eivät tunteneet kyseisen henkilön lempiyhtyettä, vastaus oli "buuhuu vittu ei mua kiinnosta jos ette tiä sitä vitun nistit!" Hiukkasen huvitti siinä vaiheessa kun ovimies ilmoitti, ettei neidille enää tarjoilla ja esti pääsyn takaisin sisään tytön käytyä tupakalla.

Vähän kello kahden jälkeen oli (melkein) kaikki kamat lastattu taas autoihin ja oli aika suunnata kohti Loimaata. Autoissa muuten sama miehitys kuin tulomatkalla, ainoastaan Jarke ja Monni vaihtoivat paikkaa. Kaikki Juha-Matin autossa matkustaneet olivat selvinpäin, joka lienee jonkin sortin ennätys. Juttujen taso oli vähintään yhtä laadukasta kuin känniporukassakin, tästähän voisi tulla tapa. Crew tietysti pysyy aina skarppina eikä läträä viinan kanssa ollenkaan, sama ei olisi varmaan pahitteeksi bändillekään. Ainakaan Monnille, joka ainoana alkoholia illan aikana juopotelleena unohti bassonuppinsa Hyvinkäälle. Vahvaa suorittamista. Toivottavasti oli mukavat ajokelit maanantaina...

Kello oli aika tarkkaan 4, kun crew pääsi nukkumaan. Eli nopeasti laskettuna 13 tuntia hurahti tällä kertaa Curimus-retkueen seurassa. Ja Hapoun, joka ei sitten onneksi kuitenkaan puklannut illan aikana. 


lauantai 18. syyskuuta 2010

Arkistojen aarteita, osa 3

Lähes taiteellinen livekuva. Tarkoitus oli kuvata Jarkea rumpujen takana, J-M kuitenkin havaitsi jälleen kerran kameran ja syöksyi kuvaan. Liike, savu, valot ja varjot luovat miltei mystisen tunnelman. Huom! Kuva sisältää tuotesijoittelua.
Bar & Club Baron, Sastamala 10.9.2010. Guitar by Manninen Custom Instruments.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

11.9.2010: Bar Edgar, Loimaa

Lauantai, keikkapäivä. Eikä mikä tahansa keikka, vaan Values-kiekon julkaisukeikka. Ja vieläpä kotikaupungissa Loimaalla ja kantapaikassa, Bar Edgarissa. Näistä asetelmista lähdettäessä odotukset olivat koko porukalla varsin korkealla, muistissa oli vielä viime kevään keikka Edgarissa jolloin rikottiin lähes kaikki mahdolliset yleisö- ja myyntiennätykset sekä kuulemma myös suuri osa yläkerran irtaimistosta.

Alkuperäinen suunnitelma oli, että kamat pistetään ajoissa treenikämpällä kuntoon ja Curimus-miehistö saapuu Edgariin klo 16.00. Perjantain keikan jälkitunnelmissa saapumisaika oli kuitenkin muuttunut hieman tulkinnanvaraisempaan muotoon "siinä vähän neljän jälkeen". Päätin että 16.30 voisi olla hyvä aika, ehtii rauhassa hörpätä kupin kahvia ennenkuin illan toinen bändi Nowen saapuu paikalle.

Astuessani puoli viideltä Edgariin, paikalla on Curimuksesta ainoastaan kitaristi Juha-Matti. Tuoppi kädessään. "Mun on pakko juoda tää, ku muuten blaablaa..." alkoi hätäinen selittely ennen kuin olin tuulikaappia pidemmälle päässyt. Kohta pihaan kurvasikin pakettiautolla laulaja Marko ja basisti Monni. Kävin tervehtimässä heppuja ja kerroin että menee hetki ennen kuin J-M pääsee ulos. Monni riensi innoissaan sisälle auttamaan tuopin tyhjentämisessä, kuskin paikalla istunut Marko ei jostain syystä ollut kovin innostunut. No, tuoppi tyhjeni ja herrat jatkoivat matkaansa kohti treenikämppää kellon ollessa n. 16.45.

Kamoja alettiin roudaamaan siinä puoli kuuden aikaan, Nowenin jätkiä ei vielä näkynyt. Kamoja kasatessa havaittiin, että Jarken rumpusetistä puuttuu muutama ständi. Onneksi treenikämppä on lähellä, joten Jarke lähti hakemaan puuttuvia osia. Marko vielä huuteli kovasti perään, että hänen rummuistaan ei sitten lainata yhtään mitään. Noin vartti myöhemmin rumpali palasi takaisin tarvittavien rumpuhärveleiden kanssa. Omia ei kuulemma löytynyt mistään, joten oli pakko lainata Markolta. Pieni pelko hiipi jo puseroon, onko kamat jäänyt edellisenä iltana Sastamalaan? Onko joku varastanut ne? Hetken pähkäilyn jälkeen Jarke tajusi, että nehän ovat jääneet Monnin autoon. Olkoon siellä, nyt mennään näillä.

Pienen viivästyksen jälkeen rumpusetti saatiin viimein kasaan, kunnes huomattiin että jokin vipstaaki puuttui edelleen. Marko muisteli irroittaneensa sen edellisen illan paluumatkalla kun painoi kuulemma ikävästi kylkeen. Eli uusi reissu treenikämpälle. Kello oli jo yli kuusi, Nowenia ei vielä näkynyt.

Kun vihdoin kaikki, siis ihan kaikki, tarvittavat rumputarvikkeet oli paikalla ja rummut kasattu, alettiin kasailemaan muuta backlinea ja PA-laitteita. Yllättäen joitain piuhoja puuttui, eli hakemaan. Tälläkin kertaa Jarke lähti härpäkkeitä noutamaan, tarvittavat kamat löytyisi Simolalta. (kadonneet/puuttuvat tavarat ja niiden hakureissut saattavat olla väärässä järjestyksessä, Toim. huom.)

Kellon ollessa noin vartin yli kuusi tuli Nowenilta tekstiviesti että seikkailevat vähän kun ei ole navigaattoria mukana. Olivat sentään jo Humppilassa, joten enää ei olisi ainakaan pitkä matka. Samaan aikaan kamojen kasaus sujui yhtä vauhdikkaasti kuin tähänkin asti. Silloin tällöin kuului sisältä lupaavia ääniä, ainakin jotain kamoja on saatu jo kytkettyä päälle.

Nowen saapui paikalle hieman yli puoli seitsemän, eli noin puolitoista tuntia myöhässä sovitusta aikataulusta. Myöhästymisestä ei tosin sinällään ollut haittaa, koska aikataulu oli muutenkin suunnilleen saman verran myöhässä. Kaiken lisäksi Nowenista saapui paikalle vain kolme jäsentä, toisen kitaristin puuttuessa. Pian kuitenkin selvisi, että hän tulee noin yhdeksän aikaan Turusta ja tuo tilataksillisen sukulaisiaan ja kavereitaan mukanaan. Homma ok, eiköhän Nowen pysty hoitamaan soundcheckin kolmestaankin.

Seuraava reilu tunti menikin sitten jo lähestulkoon niinkuin pitääkin. Sen verran kuitenkin oli iltapäivään jo mahtunut häslinkiä, että suunnitelmiin tuli pieni muutos. Lähdin viemään Nowenin paikalla olleita jäseniä syömään sillä aikaa, kun Curimus tekee soundcheckin. Kello oli tuossa vaiheessa aika tarkkaan kahdeksan, kyllähän vielä ehtii saamaan hommat valmiiksi ennenkuin baariin alkaa tulla asiakkaita. Ruokailu hoidettiin Juha-Matin kämpillä, tarjolla oli erittäin maukasta lasagnea ja kanasalaattia. Kiitokset siitä illan kokille.

Nopean ruokailun jälkeen siirryimme Nowen-miesten kanssa takaisin Edgariin. Paluumatkaa ei tarvinnutkaan suorittaa jalan vaan kyydin tarjosi Hapou, joka tosin oli ajanut väärälle parkkipaikalle, jälleen kerran, joten auton etsimiseen meni hetki. Samalla soiteltiin puuttuvan Nowen-kitaristin perään, aikataulut olivat sen verran venähtäneet Edgarissa, että mahdollisesti soundcheckin voisi hoitaa koko bändin voimin. Mutta niin oli aikataulut venyneet Turussakin, porukka vasta teki lähtöä. Eli kitaristi olisi aikaisintaan puoli kymmeneltä paikalla.

Kaiken tämän häsläyksen ja sekoilun jälkeen Bar Edgarissa kuitenkin soi illan aikana myös livemusiikki. Nowen starttasi oman settinsä noin yhdentoista aikaan. Loimaalaisyleisö antoi varovaisen hyväksyntänsä, monien ihastellessa rumpali Ville Vehviläisen työskentelyä.

Nowen
Nowenin keikan jälkeen bändin kitaristi-laulaja Lappis hämmästeli loimaalaisten naisten kauneutta, Vehviläiseen loimaalaiset tekivät hieman erilaisen vaikutuksen. Lappis kertoo asiasta näin:

Kun keikan jälkeen käytiin pihalla röökillä, niin jotkut paikalliset sankarit sekoittivat Villen johonkin toiseen henkilöön. Minä siitä liukenin välittömästi paikalta, johtuen paikallisten tuhdeista humalatiloista, mutta Ville ei karkuun päässyt.
Mies kertoili jälkikäteen, että paikalliset sankarit olivat kovistelleet häntä hivenen erikoiseen tyyliin. Kädessä kuulemma oli ollut Nowenin Nothing But Hate-levy ja Villelle oli lentänyt kommenttia: " Jos et diggaile tästä levystä, me vedetään sua turpaan!"  

 "No, tota... Ok, kyl mä diggaan siitä" oli rumpali hämillään vastannut.
Näin Vehviläinenkin sai paikalliset tyytyväiseksi ja pääsi pubin uumeniin.


Nämä kyseiset paikalliset sankarit siis luulivat Vehviläistä loimaalaisen Rawage-yhtyeen kitaristiksi, tämän lempinimeä käyttäen olivat kuulemma Villeä lähestyneet. Ulkonäkönsä puolesta Vehviläinen ei kuitenkaan näytä juurikaan kyseiseltä kitaristilta, vaan muistuttaakin huomattavasti enemmän Rawagen basistia. Sillä lailla!

"Now what starts with a letter C?" kysyy intronauha ja Curimus aloittaa settinsä. Heti keikan avausralli pistää yleisössä tukat pyörimään. Päivän teemaan sopien Markon langaton mikrofoni sanoo sopimuksensa irti ensimmäisen kappaleen jälkeen, on otettava käyttöön Monnin taustahuudoille tarkoitettu mikki. Se siitä, eipä päästy Monnin ääntä kuulemaan tällä keikalla. Toisena biisinä bändi räimii läpi Valuesin kiukkuisen avausraidan, yleisölle näyttää kelpaavan. Kolmannen biisin aikana sitten tapahtuu se, mitä torstai jo antoi odottaa: treeneissä Nieminen tiputti Creaturen aikana kapulan neljästi ja soitti kertaalleen väärää kohtaa. Edgarissa homma levisi kuitenkin totaalisesti käsiin suunnilleen ensimmäisen kertosäkeen jälkeen, biisiä ei saatu enää millään raavittua kasaan ja se oli pakko keskeyttää. Jarken ryssiminen kuitattiin nopeasti kuitenkin parilla pienellä vittuilulla rumpalin suuntaan ja keikka jatkui eteenpäin.

Keikan puolivälissä bändin tosifaneille tarjottiin todellista herkkua: ensimmäiseltä Curimus-julkaisulta löytyvä old school-hitti Break Of The Human Race oli nostettu takaisin settiin kolmen vuoden tauon jälkeen. Heti perään koitti toinenkin kauan odotettu hetki: juuri tätä keikkaa varten harjoiteltu special-cover, jota oltiin arvuuteltu ja tiedusteltu kesästä lähtien. Loimaalaisen Dioria-yhteen kappale Urho sai sellaisen käsittelyn Curimus-miehistöltä, etteivät kaikki paikalla olleet edes tunnistaneet biisiä. Suurin osa Dioriasta oli paikan päällä kuulemassa kyseisen version ja palaute olikin varsin positiivista keikan jälkeen. Something You Cannot Be jatkui suoraan Urhon ensimmäisen kertosäkeen jälkeen.

Curimus päätti settinsä Humanity... For Sale-EP:n biisiin Masked Reality ja poistui lavalta, mutta yleisö ei ollut saanut vielä tarpeeksi. Raivokas ja rytmikäs taputus ja kannustus pakottivat rumpali Niemisen lavalle uudelleen ja tarjosivat miehelle tilaisuuden paikata aiemman kämminsä täysin spontaanilla rumpusoololla. Tämä jälkeen muukin bändi palasi lavalle ja takoi metallinnälkäiselle yleisölle Under My Skin EP:n päätösraidan Tomorrow ja Sepultura-lainan Slave New World.

Curimus
Keikan jälkeen merchandise-tiskillä riitti ostajia jonoksi asti. Levyn ostajat saivat vielä upean Curimus-julisteen kaupan päälle, joten kyllä kotikaupungin (ja kauempaakin tulleita) C-faneja hemmoteltiin olan takaa. Curimus-drinkkejä kiskottiin baarissa läpi illan saavitolkulla, todellinen hittituote sekin. Keikka vei miehistön mehut niin totaalisesti, että kamat päätettiin jättää yöksi Edgariin ja hakea ne pois sunnuntaina ovien auettua.

Siinä näin lyhyesti Values EP:n julkkarikeikka bändin taustajoukkojen silmin nähtynä. Suuret kiitokset Curimus Crew:n puolesta ansaitsevat seuraavat tahot: Curimus, Nowen, Bar Edgar ja kaikki jollain tapaa iltaan osallistuneet.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Uusia biisejä, promokuvia, keikkoja...

Nyt kuultavissa kaksi uutta Curimus-biisiä, lempeät syyshitit kantavat nimiä "Values Of Destruction" ja "Addicted". Biisien kuuntelu on jälleen kerran tehty äärimmäisen helpoksi, sen kun klikkaat biisit soimaan tuosta oikealla olevasta soittimesta. Ja kuten varmaan jo huomasitkin, siihen alapuolella olevaan keikkakalenteriin on tullut kolme uutta keikkaa: Helsinki, Seinäjoki ja Lahti.

Ehkäpä maailman paras valokuvaaja, Juha Kurri napsi söpöistä pojista ihania promokuvia. Jälleen kerran, tehdään homma helpoksi ja lisätään ne tähän tekstin jatkoksi. Enjoy!
Juha-Matti Helmi, Guitar
Juho Manninen, Bass
Jari Nieminen, Drums
Marko Silvennoinen, Vocals
Curimus 2010

maanantai 13. syyskuuta 2010

Arkistojen aarteita, osa 2

Raportti julkkarikeikasta on ns. "työn alla", joten on aika kaivella jälleen arkistoja ja iskeä random-kuva linjoille. Tässä jälleen oiva esimerkki siitä, miten yhteistyökykyisten sankareiden kanssa töitä paiskotaan.

Kuvaaja: "Voitteko pojat vähän väistää, niin saan kuvan teidän taustalakanasta?"
Bar & Club Baron, Sastamala 10.9.2010

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

10.9.2010: Bar & Club Baron, Sastamala

Entinen Vammala sai kunnian katkaista lähes 3 kuukautta kestäneen keikkatauon. Curimus kävi lämmittelemässä runsaslukuisen yleisön illan pääaktia, Amendfoilia varten. Heti syksyn ensimmäisellä keikalla bändi pääsi jälleen todellisen rock 'n' roll-glamourin makuun, kun soittajille kerrottiin että soundcheck pitää olla ohi klo 20.00, mutta ovet klubin live-puolelle aukeavat klo 24.00. Eli soundcheckin jälkeen oli 4,5 tuntia aikaa tapettavana, keikan alkaessa 00.30. Aikahan meni kuin siivillä bändin kehitellessä mitä mielenkiintoisimpia aktiviteetteja, kuten tupakin polttelu, kahveen juonti ja paskan puhuminen.

Glamouria oli toki tarjolla myös Curimuksen taustakoneistolle, kun ovella ilmoitettiin, että sisäänpääsy on 6 euroa. Paljonkohan bändit joutuivat maksamaan, että saivat soittaa?

Kun live-puolen metalliovet vihdoin aukesivat, nähtiin uusi Curimus-taustalakana ensimmäistä kertaa lavalla. Ei kuitenkaan koko komeudessaan, koska se on niin järjettömän suuri. Mahtaako bändi koskaan päästä niin suurelle lavalle, että lakanan saisi näkymään kokonaan...
Noin klo 00.30 törähti uunituore keikkaintro kaiuttimista, jonka perään bändi lähti mäiskimään Under My Skin-EP:n nimikkobiisiä. Tunnelma lähes loppuunmyydyssä Baronissa oli katossa heti ensitahdeista lähtien. Tällä keikalla bändi keskittyi ainoastaan kolmen viimeisimmän julkaisunsa materiaaliin, old school-fanit jätettiin nuolemaan näppejään.
Baronin yleisö havainnoi tilannetta ja totesi sen käyvän.
Lavan edustalla oli ahdasta ja meno todella riehakasta.

Näkymä lavalta katsottuna, lavan vasemmasta reunasta
Keikan jälkeen Baronin yleisölle suotiin todellinen special-mahdollisuus ostaa Values-EP jo ennakkoon ennen virallista julkaisua. Kysyntä veti miehen ja mielen hiljaiseksi, levyjä myytiin yksi. No eipä siinä, saipahan ainakin keskittyä Amendfoilin keikkaan ilman sen suurempia keskeytyksiä.

Lievän säätämisen, häröilyn ja pienimuotoisen viivästyksen jälkeen olikin aika suunnata kohti Loimaata. Koska crew pääsi Baronissa muuten kovin helpolla, päätimme tehdä osamme ja huolehtia uskollisista Curimus-faneista tarjoten heille kyydityksen koteihinsa ja majapaikkoihinsa. Auton kurvatessa kotipihaan näytti kello lukemia 4.20.

perjantai 10. syyskuuta 2010

10.9.2010: Keikkatauko päättyy

Juhannuksesta asti kestänyt keikkatauko päättyy tänään. Sastamalassa, Bar & Club Baronissa asiakkaita viihdyttävät mainiot metalliorkesterit Curimus & Amendfoil. Jonkinlaista yhteenvetoa reissusta ja keikkaraporttia lienee luvassa jossain vaiheessa. Tänään road crew pääsee normaalia helpommalla, kun Amendfoil on hoitanut suurimman osan illan backlinesta. Siitä suuri kiitos heille.

torstai 9. syyskuuta 2010

Curimus Loimaan Lehdessä 11.9.2010

Supersuosittu Glam with C-blogi on saanut tiedotusvälineet kiinnostumaan myös Curimuksesta. Loimaan Lehti kävi haastattelemassa bändiä ja kyseli mm. uudesta levystä ja syksyn keikoista. Mystinen tonic oli luonnollisesti haastattelun kuumin puheenaihe, mutta henkilöllisyys pysyy edelleen salassa ja spekulointi jatkuu.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Tämäkö on salattu Curimus-cover? Kuuntele salanauhoite!

Curimuksen Values-EP:n julkaisukeikan coverkappaletta on spekuloitu ympäri maailmaa keikan varmistumisesta asti. Bändi on kuitenkin vaiennut asiasta ja salannut biisivalintaansa kuin valtionsalaisuutta. Glam with C on saanut käsiinsä salaa kuvattua videomateriaalia yhtyeen treenikämpältä. Kuuntele klippi ja päättele; onko tässä tulevan lauantain suuri yllätys?

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Glam with C radiossa torstaina 9.9.2010 klo 17-20

Huikean suosion saavuttanut Glam with C on herättänyt myös tiedotusvälineiden mielenkiinnon. Ensimmäinen radiohaastattelu kuultavissa ZoomFM:n Metallihelvetti-lähetyksessä torstaina 9.9.2010 kello 17-20. Studiossa tuolloin paikalla tonic, mahdollisesti myös jäseniä Curimus-yhtyeestä.

torstai 2. syyskuuta 2010

Curimus-kitaristi pakeni kohua Seinäjoelle - Katso kuvat!





JMH bailasi ankarasti Seinäjoen yössä

Glam with C kertoi viime viikolla loimaalaisen Curimus-yhtyeen jäsenten riidoista. Bändin tulevaisuus alkoi näyttää entistä epävarmemmalta, kun aiemmin tällä viikolla tuli tieto laulaja Marko Silvennoisen vakavasta sairastumisesta. Yhtyeen kitaristi Juha-Matti Helmi veti tilanteesta omat johtopäätöksensä ja karisti varhain lauantaiaamuna Loimaan pölyt jaloistaan. Myöhemmin illalla muusikko nähtiinkin jo Seinäjoella ravintolassa. Silminnäkijöiden mukaan bändimurheet eivät miehen mieltä painaneet, vaan punatukkainen rokkari biletti muun juhlakansan seassa varsin estottomasti. Hämmennystä tosin herätti miehen bileseura: JMH oli noin kymmenhenkisen seurueen ainoa mieshenkilö!


Kitaristi vaihtoi bileasuaan illan aikana!

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Menestyksekkään syksyn traaginen käänne - laulajan terveys petti!

Curimus-leiristä kantautuu huolestuttavia uutisia: listaykköseksi nousseen kohubändin laulaja on sairastunut vakavasti. Marko Silvennoisen terveydentila on heikentynyt yllättäen niin dramaattisesti, ettei mies kykene enää laulamaan.
Äkilliseen terveyden romahtamiseen epäillään syyksi sikainfluenssaa, joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa jopa kuolemaan.
Marko onkin jo varautunut pahimpaan ja haluaa välittää hyvästit maailmalle Glam with C:n kautta:
  -Älkää parkuko isot ihmiset, laulaja rohkaisee läheisiään.
Loppuun hän lähettää vielä henkilökohtaiset terveiset puolisolleen:
 -Yhet paskaset kalsarit on pikku-repussa.
Vakavasti sairastunut suosikkilaulaja